tiistai 22. lokakuuta 2013

Uintirastin testaus!

Kalliolta oli hyvä lähteä (syveni nopeasti ja liukumatka oli vaan noin metrin pituinen) ja mutaan hyvä palata. Järjestäjät lupaavat rikkoa jään valmiiksi, jos jäänmurtaja ei pääse hommiin enää ennen kisaa.

Tässä video:

http://www.youtube.com/watch?v=0hovTs4Codc&feature=youtu.be


torstai 17. lokakuuta 2013

Ratapituuksia ja erityishuomioita

Mahoton 170,6 km (26 rastia)
Runtu 131,1 km (17 rastia)
Marssi 101,8 km (15 rastia)
Maraton 53,5 km (9 rastia)
Pöräys 34,8 km (5 rastia)

Rasteja on yhteensä 26. Ne merkitään rastiohjeissa kuvatuille paikoille heijastinteipillä ja jesarilla, johon on kirjoitettu koodisana.

Uintirastin sakko n. 3,3 km pientä polkua. Reittiä ei ole viitoitettu!

Radat on mitattu optimaalista juoksureittiä pitkin, joten pyöräilijöille saattaa tulla muutama kilometri lisää.

Mammuttimarssi ei ole suunnistuskilpailu, joten rastipisteet eivät ole vaikeita, eivätkä ne ole ns. umpimetsässä. Jonkinlainen kartanlukutaito on kuitenkin pakollista, koska minkäänlaista viitoitusta ei ole missään. Lisäksi ensimmäiset 10 tuntia edetään pilkkopimeässä. Kompassi kannattaa ottaa mukaan, edellyttäen, että sitä osaa myös käyttää.

Mammuttimarssi ei ole myöskään polkujuoksutapahtuma. Valtaosa radasta on jonkinlaista tietä, kovempaa tai pehmeämpää. Toisinaan väliin mahtuu myös pätkä polkua ja mahdollisesti (reitinvalinnasta riippuen) silkkaa metsää. Osa radasta kiertää metsissä tai maaseudulla, mutta hehkeää urheilijaolemustaan pääsee esittelemään myös hieman urbaanimpaan ympäristöön.

Muistattehan varustautua hyvillä lampuilla ja heijastimilla sekä kirkkasvärisellä vaatetuksella (hirvenmetsästysaika)! Henkilökohtaisen vakuutuksen kattavuus koskien tämän tyyppisiä tapahtumia on syytä tarkistaa, sillä Peräkylän Ponnistus ei ole vakuuttanut kilpailijoita mitenkään.

Liikennöidyille seuduille tultaessa on muistettava noudattaa erityistä varovaisuutta autojen "seassa" hortoillessa. Mahottoman ja Runtun rastiohjeisiin on merkitty kaksi erityishuomiota, jotka koskevat yksityisalueita. Noudattakaa niitä ehdottomasti! Myös muiden sarjojen kilpailijoiden on muistettava säännöt, joiden mukaan tonteille ja piha-alueille meno on ehdottomasti kielletty! Olkaa kohteliaita mahdollisesti tapaamillenne normaali-ihmisille: liikkukaa huomaamattomasti (esim. valoja voi himmentää talojen lähelle tultaessa), hidastakaa (pyörillä) ja väistäkää. Toivottavasti kilpailijoiden jäljiltä Raaseporiin ei jää ainuttakaan geelipussia tai patukankuorta, roskiksia kyllä löytyy matkanvarrelta.

Hyvää kisaa! Uintirasti testataan tulevana viikonloppuna...

Uimarasti

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ruskamestarointi jatkuu ratojen itäosassa

Nelisen tuntia meni tänään upeassa säässä, kuvat kertokoot puolestaan:

http://www.youtube.com/watch?v=XSXYu-3r1S8


Tässä maastossa voi oikoa hyvin, vaikka polkua ei kauheasti olisikaan.

Se on rasti! Muinaishauta.

Loppuviitoituksen alkumetreillä (noin 4995m jäljellä).



lauantai 12. lokakuuta 2013

Maastotyötä ruskan aikaan

Motivaatiota piisasi tänä lauantaina Kolin pikku polviturman jälkeen. Toipuminen on ollut lupaavaa ja hämmästyttävän nopeaa, joten pääsin kuin pääsinkin Skinin satulaan vajaaksi viideksi tunniksi ja tositoimiin Raaseporin maastoihin.

Nyt on siis ratojen ns.länsiosa katsottu, huomenna ovat vuorossa kaikki loput rastit. Sitten vaan tarkistusmittailut ja koordinaatit tarjottimelle. Ilmoittautuminenhan alkaa ensi viikolla!

Tässä vähän makupaloja (ja odotellaan taas niitä "kyllähän mä nyt tuon ojan/puun/pellonreunan tunnistan!"):

Tästä kaikki alkoi aamulla.


Skini arpoo oikoreittien polkuja. Ei mennyt oiko ihan puikkoihin...
 Vinkkinä vaan, että kompassi kannattaa ottaa mukaan.

...mutta joku polku sentään viimein löytyi. Jostain.

Joskus pikkupolusta tuleekin yllättäen vähän leveämpi.

Joskus polkuoiko muuttuu tunkkaamiseksi. Eikun läpi vaan, jatko löytyy vaistollakin ihan mukavasti.